
Ravintola Amasra on perustettu vuonna 2008 kun Turkin Amasrasta kotoisin olevan, yli kolmenkymmenen vuoden Välimerellisen ja Orieantaalisten makuelämysten tuottamiseen erikoistuneen keittiömestarin johdolla, joka on jo ehtinyt palvella Espoon keskuksen asiakkaita yli kuuden vuoden ajan eri toimipisteessä ennen nykyistä ravintolaa. Amasran ruokatarjonta perustuu asiakkaiden palautteisiin ja toivomuksiin, yhdistettynä Välimeren alueen erikoisuuksiin, mm. Turkkilais-Italialaiseen, ja Kreikkalaiseen keittiöön. Alkuperäiset maut perustuvat omaan pitkäjänteiseen tuotekehitykseen sekä vahvaan asiantuntemukseen. Lounaalla on runsaan meze - alkupalapöydän lisäksi kolme lämmintä ruokavaihtoehtoja, jotka tekevät arkipäivästäkin juhlaa. Meitä suosivat eniten sellaiset asiakkaat, joille tarkea on raaka-aineiden tuoreus, ja jokaisen ruoan oma maku, alkupalasta jälkiruokaan.
Meillä asiakkaat maksavat erittäin huolellisesti valmistetuista ruoista, eikä pelkästä koristeista. Suurin osa ravintolan ruoista on keittiömestarin itse kehittämiä, valitettavasti niitä jäljitellään edelleen päivittäin erilaisessa "ravintoloissa"
Iltaisin voit tulla luoksemme nauttimaan tunnelmallisesta ja korkeatasoisesta päivällisestä, vaikka turkkilaisen viinin ja paikallisen taustamusiikien kera. Ravintolassa A-oikeudet.
Ravintola, koonsa ja sijainnin vuoksi ei ehkä ole mitään Michelin-tähti arvoinen, mutta kaikki annokset ovat hintansa väärttejä. Panostamme erityisesti laadukkaaseen ruokaan sekä hyvään palveluun ja toivotamme sinut tervetulleeksi luoksemme, nauttimaan kiireettömästä ilmapiiristä.

VIIKON LOUNAS (viikko 25)
|
LOUNAS NOUTOPÖYDÄSTÄ Kolme lämmintä ruokaa ja Välimerellinen salaatti/meze pöytä |
9,30 |
|
PARILOITUA LOHTA Pariloitua merilohta, remouladekastike |
10,60 |
|
FALAFEL TAI KEBAB LAUTANEN |
9,00 |
|
GRILLIROILERI Grillattu broilerinrintafile, maustevoilla |
9,50 |
|
PASTA DELLA VEGETARIANA Pennemakaronia, kauden vihanneksia,parmesanjuusto |
9,00 |
|
PIZZA FANTASTICO Kolmen täytteen pizza omalla täytteellä |
9,00 |
|
LEHTIPIHVI Naudanulkofileepihvi,maustevoilla, valitsemasi perunoilla |
13,00 |
| TALON RAIKKAAT, RUOKAISAT JA LÄMPIMÄT SALAATTIANNOKSET ALKAEN; | 9,30 |
GRILLIRUOKIEN LISUKKEET:
Lohkoperunat, kermaperunat, valkosipuliperunat, ja basmatiriisi.
Ruoka-annoksiin kuuluu lämpimät vihannekset.